Info ja hakulista

VHSsuosikit002

Kesällä 2012 innostuin vhs-kaseteista ja päätin alkaa keräämään 80-luvun suomikasetteja. Keskityin sellaisiin elokuviin mitä olin pikkupoikana ihmetellyt vuokraamon hyllyssä enkä ollut vielä tähän päivään niitä nähnyt. Meillä ei ollut videoita kotona. MovieBox (videovuokraamosta vuokrattava videolaite) piti vuokrata jos halusi katsoa vhs-kasetteja. Myöhemmin 80-90-lukujen vaihteessa ostin ensimmäisellä palkalla oman videolaitteen ja mustavalkoinen matkatelevisiokin vaihtui väritelevisioon. Silloin videonauhurissa pyöri enimmäkseen huonoja kopioita 80-luvun kauhuelokuvista.

Uuden harrastuksen alkumetreillä kiinnostuksen kohteena olivat ainoastaan tieteiselokuvat (tai ainakin elokuvassa piti tapahtua jotain yliluonnollista). Minulle kelpasivat  myös barbaari- ja toimintaelokuvat minkä kannessa komeili aseen kanssa lihaksikas mies tai vähäpukeinen nainen. Hankkimani elokuvat olivat kuitenkin pääsääntöisesti huonoja ja halusin nähdä välillä hyviäkin elokuvia joten lopulta laajensin keräilyn kaikkiin elokuvan lajityyppeihin.

Marko

aka Superturunen

email: superturunen (at) gmail.com

Alla suht hyvin päivittyvä puutelista jos joku haluaa kaupata tai vaihtaa (VHS/BETA/V2000) kasettejaan. Vaihdossa (myös myynnissä) olevat kasetit löytyvät klikkaamalla TÄSTÄ.

 

YKKÖSHAUT JUURI NYT:

 

HAKULISTA:

Alfa-Panorama Film & Video Oy

Art Aboensis, Oy

Calsor Ab, Oy (Magnum Video -logo)

Calsor Ab, Oy / Finnkino Video

Castle Video

CIC-Video (FI)

Curly Video

Dollarvideo

Eldorado Video Oy

Esselte Video (w/ silver-covers)

Esselte Video (w/ yellow covers)

Esselte Video (w/ white covers)

Europa Vision Ab, Oy

Frekvensia GeTe Ab

Gerit Oy

Gerit Oy / Scand-Video Ab

Global Video

Harley

Kino-Channel Oy

Kolmoskanava

Kristillinen filmipalvelu

Magnum Video

Mistar Ky

New Movie Produktion (Viihdepörssi)

Nickes Sound City Ab, Oy

Nordic Video Ab, Oy

Nordic Video Ab, Oy (Hem Video)

Nordic Video Ab, Oy (”kotimainen elokuvailta” -series)

OVC Videovision Oy / Videovuokraajat Oy

RH-video

R-Video

R-Video (Rautakirja Oy / Polar Bonnier Video)

R-Video (Video Express Ab)

Rocketline Ky

Scanvideo / Finnscandia Musiikkiosakeyhtiö (Warner Home Video)

Showtime (Video Express)

Select Video (Kirjalito Ab, Oy)

Star Video

Suomen 3M Oy / VCL / Picture Time Video

Super Video Release

Svenska Walthers Video / Cinehollywood

Svenska Walthers Video (Helsingin Videoleasing)

Tamline Ky

TrixAb Film Ab

VDM

Videce Videocentralen Ab

Video & Booking Wille Katz Ky

VideoRama

Vestron Video International (Musiikki Fazer Ab, Oy)

Video & Booking Wille Katz Ky

Video-Invest ab

Videotime

Videotrage / VTC-Video / Arbitrage Ab, Oy (w/ ”Gold” covers)

Viking Video Ab

Viking Video Ab / Vid-Trading Ky

VTC VideoTapeCenter

VTC-Video Ab, Oy / Cartoon Video-Film

 

BLACK POWER FILMS (MUNTEL)

  • Black Bunch
  • Black Six, The
  • Disco 9000
  • Drum
  • EmmaMae in the Streets of L.A.

CINEHOLLYWOOD

EVC

  • Alien Factor, The
  • Brain of Blood
  • Kill! Baby kill!
  • Witchmaker, The

JEAN ROLLIN

  • Demoniaques, Les
  • Fascination
  • Frisson des vampires, Le
  • Hecatombe nuclear
  • Labios de sangre
  • Levres de sang
  • Morte vi vante, La (Living Dead Girl)
  • Requiem pour un vampire
  • Rose de fer, La
  • Vampire nue, La
  • Viol du vampire, Le

K&C VIDEO

  • Bermuda Triangle, The
  • Beyond the door 2
  • Blood Voyage
  • Eyes behind the stars
  • Night of the sorcerers

MIDNIGHT VIDEO

  • Bloodthirsty Butchers
  • Gore-Gore Girls
  • Gruesome Twosome
  • Rats are coming! The Werewolves are here!, The
  • Torture Dungeon

PRE-CERT + others (UK, Dutch, Japan, USA…)

HOLLANTI MUUT

  • Beyond Atlantis
  • Deadly Revenge
  • Executioner, The
  • Flashing lights
  • Holy Terror
  • My friends need killing

MOST WANTED (right now)

  • Alien Factor, The (EVC)
  • Alien Prey (Comet Video, big box)
  • Devil hunter, the (Cinehollywood)
  • Galaxy Invader (CLS video, japanese vhs)
  • Galaxy Invader (VCI Home Video, clamshell)
  • Gruesome Twosome (Midnight Video, big box)
  • Night Beast (Funai, japanese vhs)
  • Night Beast (Paragon Video Productions, big box)
  • Rats are coming! The Werewolves are here!, The (Midnight Video, big box)
  • Torture Dungeon (Midnight Video, big box)
  • UFO – Närkontakt från Rymden (Hem Video)

DON DOHLER, JEAN ROLLIN & ANDY MILLIGAN (+ Jess Franco)

Olen kiinnostunut periaatteessa kaikista Don Dohler, Jean Rollin ja Andy Milligan- julkaisuista. Kaikki kielet ja dubbaukset kelpaa (jos minulla ei ennestään niitä ole).

galaxyinvader001galaxyinvader002nightbeast001fiend001alienfactor001

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Info ja hakulista

  1. Moi 🙂 sulla kun kanssa tietämystä ja kokoelmaa on niin,muistatko minkä kauhuelokuvan nimi oli jossa tapahtumat sijoittuvat kaupunkiin,poliisin nimi andy,jolta kuoli muistaakseni työpari leffan aikana… Nainen paholaisena elokuvassa,oliko jotain mustaa magiaa,saatanaa vai spiritismiä… tosi näyttävän näköinen kaunis blondi.oliko avaruudesta tullut joka halusi ihmisten sieluja… oli mulla joskus tälläinen suomi vhs…

  2. Kyllä minä olen ihan noviisi näissä vhs-jutuissa. Puolisen vuotta sitten en tiennyt edes mitä FIX tarkoittaa. Vahinko olisi kuitenkin tarkoitus ottaa nyt takaisin.

    Kuvailemasi elokuva ei kuulosta miltään mitä olen nähnyt. En osaa valitettavasti auttaa yhtään. Sori. Kokoelmiinkaan en ole ostanut kauhua juuri ollenkaan (tuntuu että näin kauhua tarpeeksi 80-90-lukujen taitteessa).

    Jos asia kaivelee ihan hirveästi niin kysele Elitistifoorumilta. Siellä tietävät varmasti mistä leffasta on kyse.

  3. On kyllä erinomainen kokoelma kertakaikkiaan,Itse keräilen myös vanhoja vhs rainoja mutta ainoastaan kauhu osastoa.Pitääkin käydä tsekkaamassa että mitä sulla on kaupan 🙂

    • Katsotuista kaseteista jää vain osa omiin kokoelmiin. Nyrkkisääntönä on että pitää mahtua kirjahyllyyn (vetää noin 900 kasettia). Kauhuleffat harvemmin menee myyntiin. 70-luvun lopun ja 80-luvun alun kauhu jää melko varmasti omaan hyllyyn.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s